IK Paini
Seuran historiaa

Seuran historiaa

HUIPULLA JO VUODESTA 1921

Ilmajoen Kisailijat on yleisseura, joka on perustettu vuonna 1921. Jo alusta lähtien paini on ollut IK:n ohjelmassa. Painin historia ulottuu kuitenkin vieläkin kauemmaksi, sillä jo aivan 1900-luvun alusta lähtien on paikkakunnallamme harrastettu painia.

Kisailijoiden ensimmäiset niskanvääntäjät kehittyivät varsin nopeasti koviksi tekijöiksi kansainvälisilläkin areenoilla. Jo vuonna 1924 Arvo Haavisto paini olympiapronssia. Vuonna 1928 hän voitti olympiakultaa vapaapainissa sarjassa 74 kiloa.

Seuraavaa arvokisamitalistia saatiin odottaa aina 1960-luvulle saakka. Martti Laakso saavutti vuonna 1965 Tampereella pidetyissä MM-kisoissa hopeaa kreikkalais-roomalaisessa sarjassa 62 kiloa.

1990- ja 2000-luvulla seuran kirkkain tähti oli Marko Yli-Hannuksela, joka paini MM-kultaa sarjassa 76 kiloa vuonna 1997 Puolan Wroclawissa. MM-tasolta on plakkarissa myös hopeaa ja pronssia. Hän on saavuttanut kaksi olympiamitalia: pronssia Sydneyssä vuonna 2000 ja hopeaa Ateenassa vuonna 2004. EM-kisoista saavutuksena on kaksi pronssia.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä parrasvaloihin nousi Jarkko Ala-Huikku, joka voitti EM-pronssia ja EM-kultaa Tampereella vuonna 2008 sarjassa 60 kiloa. Jo vuotta aiemmin hän saavutti EM-pronssia Sofiassa. ”Jakke” oli myös olympiaedustaja vuosina 2008 ja 2012. Naisten puolella Tiina Ylinen on paininut parhaimmillaan EM-pronssille vuonna 2008 Tampereella.

2010-luvun lopulla kansainvälistä huippua lähestyi niin sanottu Tsunami-ryhmä, jonka edustajat kuten esimerkiksi Matias Lipasti, Toni Metsomäki ja Konsta Mäenpää saavuttivat eri ikäluokkien arvokisamitaleja. Vuonna 2022 Konsta Mäenpää paini miesten EM-pronssia.

1980-luvulta lähtien IK on ollut monena vuotena Suomen paras painiseura. Tason laajuudesta kertovat useat seurajoukkueiden Suomen mestaruudet 1990-luvulla.